Poikkeusvisiitti Pärnuun & CRMoton ratapäivät

Kansainvälinen pandemia yllätti minutkin ja läheiseni, mutta poikkeustilanteen loppusuorilla ja tilanteen rauhoittuessa uskalsimme lähteä pienelle työmatkalle, johon saatiin liitettyä hieman lomailuakin. Monet hotellit olivat auki juuri ensimmäistä viikonloppua ja päätimme valita parhaan mahdollisen, joten hotelliksi valikoitui Hedon Spa.

Jo monelle suomalaiselle tuttu Hedon oli avoinna rajoitetusti, mutta pääsimme silti nauttimaan lähes kaikista pienen rantaloman mukavuuksista. Hedon ei pettänyt ja saimme nauttia upean sään lisäksi todella maittavasta ruoasta. Erityisen toimivaksi koimme pöytiintarjoiluna aamiaisen, josta minun puolestani voisi tulla jatkossa tapakin – varmasti vähentää nimittäin ainakin pöpöjen leviämistä! 5/5 Hedonille turvallisuuden ylläpidosta, meillä ei tainnut olla hotellissa yhtään oikeaa lähikontaktia viikonlopun aikana. Jopa parkkipaikalla osattiin pitää etäisyyksiä autojen kesken!

Lämmin suositus sille, että tilaa huoneeseen valmiiksi hedelmälautasen ja hieman kuohuvaa. Tämä tuo aika paljon lisää luksusta arkeen! Yövyimme sviitissä numero 6 ja erityisesti kulmaparveke oli todella mukava. Muuten huone jäi meille hieman isoksi, kun ei ruokapöydälle oikein ollut sen kummempaa käyttöä, kun saimme nauttia terassista Hedonin grilliravintolassa.

Fiilistelyjen ja “lomailun” jälkeen keskityimmekin työhön, joten suuntasimme auto24ringille. Välipysäkki tietysti Aleksandri pubissa!

CRmoton ratapäivät ovat kaikille avoimia harjoituspäiviä, jossa pääsee tutustumaan muihin aloittelijoihin, harjoittelijoihin ja myös todella moneen ammattilaiseen. Niihin on vapaa ilmoittautuminen, päivisin treenataan ja päivän päätteeksi voi halutessaan osallistua leikkimieliseen kilpailuun. Kilpailussa jaetaan osallistujat kahteen eri ryhmään taitojen mukaan.

Teimme paikan päällä suoraa lähetystä, jonka näkee esimerkiksi tästä:

Kyseessä oli harjoituskuvaus, eli ei tällä kertaa selostusta. Toivottavasti sitten seuraaville ratapäiville saadaankin jo koko livetiimi kasaan!

Vaikka emme osallistuneetkaan itse ratapäiville, voin sanoa ulkopuolisen näkökulmasta, että ratapäivillä oli tosi mukava ja leppoisa, sekä asiallinen meininki. Selkeästi kysyttiin apua, noudatettiin hyvin (korona)rajoituksia, eli ei menty liian lähelle toisia, mutta oli silti yhteenkuuluvuutta ja fiilisteltiin toinen toistaan hienoja mopoja. Mahtavia suorituksia ja taas katsojanakin oppi jotain!

Pikkuvinkki! Lisäksi käväisimme suomalaisomisteisessa Inge Villassa, joka sijaitsee myöskin aivan rantamaisemissa Pärnussa, ei kovinkaan kaukana Hedonista. Inge Villa oli myös auki ensimmäistä viikonloppua ja toivovat pärjäävänsä kesän yli. Siellä nautimme erityisesti takapihan terassista ja tietysti kauniista merinäköalasta (joista en kummastakaan jostain syystä edes ottanut kuvaa…).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *