Rannahotell Pärnu ja pari ravintolavinkkiä

Kesä alkaa Pärnusta tai ainakin ensimmäisestä reissusta Pärnuun. Korona muutti kevään suunnitelmat moneen kertaan, ja kesän ensimmäinen virallinen lomareissu päästiin tekemään vasta toukokuun puolessa välissä, kohteena tietenkin Pärnu ja tällä kertaa yöpaikkana Rannahotelli.

Pärnuun ajaminen pitkin via balticaa (nelostietä) on tylsää ja puuduttavaa, joten itse suosimme aavistuksen pidempää mutta huomattavasti miellyttävämpää reittiä Ristin ja Lihunan kautta. Matka taittuu ilman suurempaa rekkasumaa tai muitakaan ruuhkia. Reittimme alla.

Hotellimme Rannahotell on turistien suosiossa, ja olemme sen pääasiassa sen vuoksi jättäneet joka kerta väliin, mutta nyt korona toi myös Pärnuun turistittoman ajan ja päätimme, että miksi ei, emmekä pettyneet. Saimme hyvin edulliseen hintaan parvekkeellisen sviitin, ja koska korona, niin hotellin aamiaisbuffet sekä illallisravintola olivat kiinni, joten tästä johtuen aamiainen että illallinen tuotiin meille huoneeseen.

Huone on tilava ja rauhallisesti sisustettu, ja sinne mahtuu hyvin tavarat (myös kuivumaan). Ja näköala on kuin Rivieralta konsanaan. Alla pari kuvaa huoneesta

Aamiainen tuotiin toivomaamme aikaan oven taakse. Olimme edellisenä listana ruksineet piiiiiitkään listaan toiveemme, ja tältä se näytti.

Illallisen samoin saimme molempina iltoina huoneeseen. Valita sai kahdesta kahdesta alkuruuasta, pääruuasta ja jälkiruuasta itselle sopivan kombon.

Hotelli oli kaikin puolin meitä miellyttävä. Ystävällinen henkilökunta, siistit huoneet ja yleiset tilat, paljon parkkitilaa ulkona, ranta suoraan edessä ja ainakin näin korona-aikaan kohtuulliset hinnat. Tämän voisimme testata uudelleen.

Mutta eihän sitä voi vaan hotellilla muhoa, joten käytiin me myös kaupungilla pyörähtämässä. Paljon on taas talven aikana muuttunut, ja parikin lempiravintolaa kadonnut, mutta löysimme niiden tilalle pari ihan mukavaa muuta vaihtoehtoa.

Hotelli Villa Wessetin yhteydessä on heidän oma ravintolassa, ja sen kävimme lounasaikaan testaamassa. Ruoka oli erinomaista samoin hinnat varsin kohtuulliset. Iso plus parsamenusta, koska aina on mukava syödä sesonkiruokaa.

Drinkit nautimme tällä kertaa ihastuttavassa Karuselli-kahvilassa, jossa samassa tilassa toimii vintage-vaatteiden myymälä.

Ja lauantaipäivän hulppeimmat ja maukkaimmat drinkit testasimme pühavaimu-kadulla ravintola Mummissa. Ruoka siellä ei kummoista ollut, mutta drinkille sinne kannattaa ehdottomasti mennä.

Tämän vuoden ensimmäinen reissu nyt siis takanapäin ja tästä on hyvä aloitella kesä. Pärnu, sinne mennään aina uudestaan ja uudestaan, mutta toivottavasti päästään tänä vuonna koluamaan myös monta muuta Viron kolkkaa.

One thought on “Rannahotell Pärnu ja pari ravintolavinkkiä

Comments are closed.