Christinan ensimmäinen mopotunti

Jännitti meinaan kovasti!

Päätin viime vuonna, että oma moottoripyörä on hankittava, koska tarakkaharakan elämänkaari alkoi olemaan ohi. Perheessä lähes kaikki harrastavat moottoripyöriä, niin äkkiäkös se mp-kuume iskee itsellekin.

Asun siis Tallinnassa, Virossa ja olen aikaisemmin hankkinut jo ajokortin Tallinnasta. Tämän vuoden maaliskuussa rekisteröidyin kurssille ja tänään pääsin ensimmäiselle ajotunnille. Teoriakurssit käydään sähköisesti ja ajotunnit kuten aina.

Kurssin kokonaishinta oli hieman alle 400 €, mikä mielestäni vaikutti kohtuuhintaiselta. Olisi löytynyt edullisempi ja kalliimpikin vaihtoehto, mutta tällä kertaa päädyin valitsemaan Autosõit OÜ-nimisen yrityksen. Pääasiallisesti pidin heidän elektronisesta järjestelmästä ja heidät tunnetaan myös siitä, että kouluttavat muun muassa poliiseja autoilemaan ja mopoilemaan.

Ensimmäinen ajotunti pidettiin Männikun liukasradalla, jossa aikoinaan ajoin liukasajon itsekin. Kyseessä oli siis tuttu kenttä, mikä ehkä hieman lievitti jännitystä. Jännitti meinaan kovasti!

Saavuin noin 15 minuuttia etuajassa ja parkkeerattua auton, lämpömittari näytti kevyttä 28 celsiusta. Mahtavaa – ei muuta kuin mustat ajokamppeet päälle ja menoksi. Ajotunti järjestettiin niin, että yksi opettaja huolehti kahdesta oppilaasta samaan aikaan. Hän ensin kertoi perusasiat prätkästä, joka oli Kawasaki ER-6n, noin 10 vuotta vanha. Kilometrejä oli mopossa yli 80 000 – vähensi nimittäin omaa jännitystä, kun näin, että pyörässä oli jo kaatumisen jälkiä…

Hypättiin selkään ja lähdettiin ajamaan. Onnistuin stögäämään vain kerran, päästiin hienosti jo 40km/h vauhtiin ja vaihteetkin vaihtuivat, kun sen vaan teki oikein. All good siis ensikertalaiselle! Kerran meinasi mopo vähän kallistua, mutta sen sain haltuun. Painava se oli, mutta onneksi tällaiselle 167cm jalat osuivat oikein hyvin maahan ja sain kallistettua takaisin.

Pidin erityisesti siitä, että sain ajaa jonkin verran itsekseni ilman, että opettaja olisi jatkuvasti hengitellyt niskaan. Hän tsemppasi hyvin ja antoi todella toimivia neuvoja, joten minunkaltaiselle jännittäjälle opettaja oli erinomainen.

Jännityksellä nyt odotan seuraavaa viikkoa, sillä kaikki ajotunnit pitäisi saada tehtyä ensi viikkoon mennessä, jotta saisin kortin vielä jossain vaiheessa kesää taskuun! Jännittäviä aikoja!

Fun fact: näin yhteensä viisi eri mopo-oppilasta, eli kaksi ennen kuin saavuin, yhden, joka ajo kanssani samaan aikaan ja kaksi meidän jälkeen. Olin ainoa, jolla oli omat ajovarusteet mukana.

Kevyt lämpötila…